Tykkää meistä Facebookissa!

SGS ja Pro Kala sopivat yhteistyöstä kalakeittopäivän tunnetuksi tekemisessä

Pro Kala ry

Pro Kala ry pyrkii lisäämään kuluttajien tietämystä kalan ja kalatuotteiden monipuolisuudesta, terveellisyydestä ja ravitsemuksellisesta merkityksestä. Yhdistys edistää kalan tietä vedestä ruokapöytään. Vuonna 1994 perustetun yhdistyksen jäsenistö koostuu elinkeinokalatalouden järjestöistä, ammattikalastajista, kalankasvattajista, kalan jalostajista ja kalakauppiaista.

Ensimmäistä kertaa tänä vuonna järjestettyä kalakeittopäivää tullaan juhlimaan vuosittain helmikuun toisena tiistaina, seuraavan kerran 12.2.2019.

Suomen Gastronomien Seuran tavoitteisiin kuuluu vanhan suomalaisen ruoanlaittotaidon elävöittäminen ja kansanomaisten ruokalajien kehittäminen gastronomian vaatimuksia vastaaviksi. Suomalainen keittiö tunnetaan monista herkullisista kalakeitoista. Kalakeitto on ehdottomasti ruokalaji, joka ansaitsee paikkansa ja juhlansa suomalaisessa ruokavuodessa.

Onko sinulla ihastusta herättävä kalakeitto-ohje, jonka haluaisit jakaa herkuttelijoille? 

Päätimme kerätä talteen vuosien varrella hyväksi koettuja kalakeittoreseptejä niin jäseniemme kuin kaikkien hyvän ruoan ystävien keskuudesta.

SGS:n johtokunta valitsee lähetettyjen reseptien joukosta kymmenkunta kalakeittoa, jotka valmistetaan tuomariston maisteltaviksi. Voittajalle on luvassa pienimuotoinen palkinto.

Kilpailusäännöt ovat yksinkertaiset: Keitossa pitää olla kalaa ja maku ratkaisee. Reseptiin liittyvästä tarinasta tai kaskusta saa lisäpisteitä.

Eikä tässä kaikki. Reseptit dokumentoidaan ja valokuvataan reseptivihkoa varten, jonka julkaisee Pro Kala. Suuri yleisö pääsee nauttimaan parhaista kalakeittoresepteistä!

Ole hyvä ja lähetä reseptisi tarinoineen SGS:n sihteerille, arja.porvali@gastronomit.fi syyskuun loppuun mennessä. 

Onnea kilpailuun!


Tunnustuspalkinto Finnjävelille

Kuva: Sakari Majantie

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt tunnuspalkinnon Finnjävelille 7.4.2018. Finnjävel on konseptin kehittämisessä ja kahden toimintavuotensa aikana elvyttänyt vanhaa suomalaista ruoanlaittotaitoa ja kehittänyt kansanomaisia ruokalajeja gastronomisesti kiinnostavalla tavalla.

Ravintola tarjosi gastronomisen elämyksen ruoan, ammattitaitoisen henkilökunnan, sisustuksen ja muotoilun luoman kokonaisuuden välityksellä. Finnjävel myös dokumentoi kauniilla tavalla työnsä tulokset nimikkokirjaansa. Ravintola lisäsi suomalaisen ruokakulttuurin arvostusta kotimaassa ja teki suomalaista ravintola-alan osaamista tunnetuksi ulkomaalaisten keskuudessa. 

Gastronomia ei ole paikoillaan pysymistä, vaan se seuraa valppaasti aikaansa ja kehitystä. Suomen Gastronomien Seura toivottaakin onnea ja menestystä ensi kuussa Finnjävelin tiloihin avattavalle Ultima-ravintolalle.

Kuva: Kimmo Syväri

Kuva: Teemu Boman

Suomen Gastronomien Seura ry:n tunnustuspalkinnot gastronomisista ansioista

2018 Finnjävel

2010 Ravintolakoulu Perho

2010 Ravintola Tertin Kartano

2008 Ravintola Karljohan


Joni Kiiskin juhlapuhe Seuran vuosikokouksessa

Musiikkitalo 21.3.2018

Kiinalaiselle ei syöminen ole pelkkä materialistinen toimitus, vaan siihen liittyy lukemattoman paljon mitä kauneimpia ja hienoimpia ajatuksia, uskomuksia ja tapoja. Syöminen ei ole hänelle itsensä täyteen ahtamista, vaan suloinen nautinnollinen hetki, jolle annetaan sille kuuluva arvo. Kiinalaisen elämäntavoillehan on yleensä tunnusomaista hillitty tyyneys, johon samalla liittyy sekä sielullinen että ruumiillinen hyvänolontunne. Tämä kaikki kuvastuu kiinalaisten ruokailutavoissa, seremonioissa ja myös ruoissa.


Näin kauniin sanoin Erik Haack kirjoitti kiinalaisesta ruokakulttuurista suomalaisille 50 vuotta sitten julkaistussa Gastronomian Maailmasta -kirjassaan.

Kiina on maailman kolmanneksi suurin valtio. Sen Keski-Aasian rajalta Tyynellemerelle on 5000 km. Melkein sama matka on Helsingistä New Delhiin. Noin viidennes maapallon väestössä asuu kiinassa. Näitä mittasuhteita ajatellessa on varsin selvää, että kiinalainen ruokakulttuuri on erittäin monimuotoinen ja värikäs.

Kiinalaista keittiötä voi tarkastella pintapuolisesti neljän pääilmansuunnan mukaan. Vastaava karkea jako tarkoittaisi Euroopan kohdalla, että Pohjolan keittiöt niputettaisiin yhteen lokeroon, Itä-Eurooppa toiseen, Välimeren maiden keittiöt laitettaisiin yhden sateenvarjon alle ja ranskalainen keittiö kuvaisi koko Länsi-Euroopan ruokatarjontaa.

·       Kantonin keittiö tunnetaan korkeatasoisesta ruoanvalmistustaidosta. Ruokaa ei mausteta voimakkaasti vaan ruokalajeissa pyritään saavuttamaan tuoreiden raaka-aineiden makujen tasapaino. Dim sumit, pikkuruoat taikinanyyteissä ovat ehdottomasti pitkän lounaan väärtti. Hongkongissa voi herkutella kolmen Michelin-tähden dim sumeilla, kunhan tekee pöytävarauksen ajoissa.

·       Pekingin keittiö. Pohjoisessa syödään kastikkeilla maustettuja nuudeleita ja höyrykypsennettyä leipää usein riisin sijaan. Keittiössä näkyy Mongolian vaikutus mm. lampaanlihan käytössä. Ja kukapa ei tuntisi kuulua Pekingin ankkaa, vaikka harvat ovat päässeet herkuttelemaan huolella ja oikeaoppisesti valmistettua ja tarjoiltua versiota.

·       Shanghailainen keittiö ei ole erityisen tunnettu Kiinan ulkopuolella. Öljyinen ja makea koostumus on länsimaalaisille vieras. Hapanimeläkastike on tosin tuttu myös länsimaissa. Kalaa ja äyriäisiä käytetään paljon ja ruoan koristeluun käytetään paljon aikaa. Liharuokia haudutetaan hiljalleen soijakastikkeessa ja riisiviinissä. Punaiseksi hauduttamiseksi kutsuttu tekniikka takaa täyteläisen maun.  

·       Sichuanin keittiö tunnetaan voimakkaasta maustamisesta. Sichuanin pippurin ensimaistamisen muistaa taatusti sen hieman puuduttavasta vaikutuksesta. Tofua käytetään paljon ja ruoanvalmistukselle on tyypillistä usean valmistusmenetelmän käyttö, keitetty tai höyrykypsennetty liha friteerataan ennen tarjoilua.

 

Mao Zedongin kotimaakunnan, Hunanin keittiö on osa Sichuanin ruokakultuuria.

- Et voi olla vallankumouksellinen, jollet syö chiliä, sanoi Kiinan kommunistisen puolueen ensimmäisenä puheenjohtaja venäläiselle diplomaatille. Olet mitä syöt: Maon kotiseutu tunnetaan tulisieluisista ihmisistä.

Suureksi harppaukseksi kutsuttu taloudellinen ja sosiaalinen suunnitelma ja kulttuurivallankumous tuhosivat järjestelmällisesti ikivanhaa kiinalaista ruokakulttuuria.

Yksityiset ravintolat kansallistettiin, keittiömestarit pakotettiin luopumaan gastronomian harjoittamisesta ja yksinkertaistamaan reseptit, ruoasta oli pulaa, ruoan valmistus siirtyi kotioloista suuriin kyläkohtaisiin kanttiineihin ja useat mestarit pakenivat maasta. Nähtiin nälkää.

Näistä vaikeista ajoista kertoo Marja Peltomaan suomentama Lu Wenfun Herkkusuu -teos. Se kertoo varakkaan Zhu Ziyen tarinan. Kysyttäessä mitä kirjoja Zhu Ziyen lukee suuren harppauksen aikaan, hän vastaa:

"Tietenkin syömistä koskevia, keittokirjoja. Kun nykyään ei ole enää mitään syötävää, muistelen iltaisin vuoteessani kaikkia elämäni aikana syömiäni ruokia, aivan kuin herkkuja notkuvat kupit ja kulhot olisivat siinä silmieni edessä. Ja kehumatta voin sanoa, että tällä alueella muistini on erityisen hyvä. Muistan herkkuruokia useiden vuosikymmenien takaa, muistan missä olen mitäkin syönyt, kuka kokki on minkäkin valmistanut, miltä mikäkin ruoka maistui ja minkälainen jälkimaku niistä jäi"

Kiinalaisessa kulttuurissa on paljon symboliikkaa. Pekingin olympiastadioni muistuttaa linnunpesää, sillä se on yhtenäisyyden merkki.

Vierailin Malesiassa varta vasten linnunpesien tuotantoon suunnitellussa betonirakennuksessa. Pääskyset ovat tarkkoja pesäpaikan valinnassaan, ja onnistuneen sadon eteen nähtiin uskomattoman paljon vaivaa. Tosin liukkailla kallion kielekkeellä kiipeilyyn verrattuna nämäkin panostukset ovat pieniä.

Kala symbolisoi toivetta vaurastumiseen, koska se äännetään samalla tapaa kuin paljous ja runsaus. Goji, eli susimarja liitetään pitkän iän salaisuuteen ja se onkin tuttu mauste kiinalaisessa juhlapöydässä onnea symbolisoivien punaisten katkarapujen kanssa.

Kiinassa käytetään useita länsimaalaiselle mielikuvituksellisia raaka-aineita. Pitkään haudutettuja hanhenjalkoja, merimakkaraa, kalan uimarakkoa, käärmettä ja pääskysenpesiä.

Kananjalat ovat aloittelijalle, pulskat hanhenjalat perehtyneille. Pitkään kypsynyt jalka syödään imeskellen nahka ja sidoskudokset varvasluiden ympäriltä. Lihaa ei ole nimeksikään. Vaatii totuttelua, vaikkakaan maku ei ole mitenkään epämiellyttävä.

Myös kalanpäät syödään tarkkaa Kiinassa sillä ne ovat arvostettua herkkua.

Nykysuomalaista kaikki tämä saattaa oudoksuttaa, mutta ruokakulttuuristamme löytyy herkullisia kuvauksia esim. lanhanpäämannan syömisestä. Tässä ote Karjalan kannaksen tyylistä.

Jokainen lahnanpään lipukka, lapukka, luu, lehdykkä, kiuksin, kauksain, kiukama, aivot, posket, kidusrimpsut, huulet, kyhmyt ja kuhmut imeksittiin nautinnollisesti niin, että lahnanpää purkautui kuin pirunnyrkki pöydälle. 

 

KIINALAINEN KEITTIÖ SUOMESSA

Tuskin kovinkaan monessa maassa pystyy selvittämään kiinalaisen ruokakulttuurin alkutaipaleen niin tarkasti kuin se on Suomessa mahdollista. Tämä johtuu siitä, että kiinalainen keittiö aloitti Suomen valloituksensa mahdollisimman korkeatasoisella tavalla.

Ravintola China avattiin Hotelli Tornin tiloissa heti olympiavuoden jälkeen. Pariisista saapunut Yuen Tcheng loihti saatavilla olevista raaka-aineista eksoottisia makuelämyksiä kaupunkilaisille ja Helsingissä vieraileville.

Jorma Soiro löysi kiinalaisen keittiön mestari Pariisissa toimineen Finlandia-tiedotustoimiston omistajan Gurli Sevón-Rosenbröijer avustuksella. Rosenbröijer oli kääntynyt New Asia ravintolan johtajana toimineen Yuen Tchengin puoleen. Tcheng ei löytänyt kylmään pohjolasta kiinnostuneita, joten hän päätti tarttua itse toimeen.

Yuen Tcheng oli oppinut mies. Ylioppilaaksi valmistuttuaan hän opiskeli kieliä Sorbonnen yliopistossa. Hän kuitenkin päätti antautua gastronomian palvelukseen. 5 vuotta setänsä ravintolan keittiössä ja salissa pätevöittivät hänet kantonin keittiön mestariksi.

Muutamaksi kuukaudeksi suunniteltu vierailu venähti loppuelämän pituiseksi seikkailuksi hänen avioituessa Tornin keittiössä työskennelleen suomalaisen naisen kanssa.

Toukokuun 8. vuonna 1953 tarjotun avajaisillallisen menukortti löytyy Hotelli- ja ravintolamuseosta. Samana iltana muuten elokuvateattereissa pyöri lyhytelokuva Teija Sopasen matkasta Suomen Neidoksi.

Tuona lauantai-iltana illallispöydässä istuneet vieraat olivat kirjoittaneet nimensä menun taustapuolelle. Jorma Soiron ja Rauha Räisäsen (molemmat SGS jäseniä) vieraina olivat toimittajat Soile Järvelä-KaireniusKerttu VaartilaRaina Deminoff ja Lempi Torppa.

Selvitin Kuala Lumpuria ja Singaporea myöten heidän nauttimansa illallisen ruokalajien yksityiskohtia. Osoittautui, että illallinen koostui tyypillisistä Kiinan Fujianin ja Guangdongin provinssien kotiruoka-annoksista. Suuri osa ulkokiinalaisista on kotoisin juuri näiltä seuduilta.

Keittiömestari Yuen Tcheng jakoi osaamistaan vuonna 1961 julkaistussa Kiinan Ruoat reseptikokoelmassa, joka julkaistiin osana Tornin Kirjasarjaa. Vuonna 1965 Tcheng avasi Espoossa oman Chez Tcheng ravintola. Ravintola toimi vuosikymmeniä Tapiolassa Yuen Tchengin tyttären jatkaessa isänsä jälkeen ravintolan pyörittämistä. 

Valmistimme Ravintola Chinan avajaisillan ruokia Mei Lin ravintolan omistajan Min Hua Zhoun opastuksella helmikuun työpajassa. Myös Tchengin tytär Meigen Tcheng vieraili työpajassamme. Hän oli otettu perheensä saamasta huomiosta seuramme sisällä.


Kiinalaisia ravintoloita on kymmeniä pääkaupunkiseudulla mutta vasta viime vuosina kiinalaisen keittiön aitoja makuja on päässyt maistamaan maassamme muutamissa Kantonin ja Sichuanin keittiöihin erikoistuneissa ravintoloissa. Tähän on monia syitä.

l  Jatkuvasti kasvava kiinalaisten turistien määrä kasvattaa aidon kiinalaisen ruoan kysyntää. Vuonna 2016 Suomessa yöpyi 155 000 kiinalaista turistia ja monet ovat uskollisia oman maan keittiölle vieraillessaan ulkomailla.

l  Suomessa asuu yhä enemmän kiinalaisia ja kiinalainen kulttuuri kiinnostaa suomalaisia. Tästä on osoituksena mm. vuosittain Helsingissä järjestettävä kiinalaisen uuden vuoden juhla.

l  Yhä useammat suomalaiset ovat matkustaneet kiinassa niin työ- kuin lomamatkoilla ja he kaipaavat matkoillaan maistamia makuja

l  Menestyäkseen ravintoloiden kannattaa erikoistua kovan kilpailun alla.

Haasteitakin on.

l  Kuten myös muuta ravintola-alaa, kiinalaisia ravintoloita vaivaa pula ammattilaisista. Kiinalaisen keittotaidon mestareita ei ole helppo saada Suomeen

l  Monet yrittäjät pyörittävät sushiravintoloita. Niiden siistiin keittiöihin on helpompi löytää henkilökuntaakin.

l  Myös liiketilojen hankinta aidolle kiinalaiselle ravintolalle saattaa olla haasteellista savuavien wokkien ja muiden mielikuvien vuoksi.

Vaikkakaan Suomessa ei ole monista kaupungeista tuttua Chinatownia, maassamme toimivat kiinalaiset ravintoloitsijat tapaavat toisiaan ja kehittävät yhdessä kiinalaista ruokakulttuuria

Monet maailman suurkaupungit tunnetaan erinomaisesta kiinalaisista ravintoloista, jotka rikastuttavat kaupunkikuvaa. Toivottavasti Helsinki kirii tällä alueella.

Erik Haackin sanat mielessä kannustankin gastronomeja makumatkalle kiinalaisen keittiöön pariin, joko kotioloissa tai aitoa kiinalaista ruokaa tarjoavissa ravintoloissa. Kannattaa antaa rohkeasti palautetta ravintolassa asioidessa. Usein kiinalaisesta ravintolasta löytyy omistaja, joka kuulee mielellään gastronomin asiantuntevia ajatuksia toimintansa kehittämisestä

VUODEN RAVINTOLA

Suomen Gastronomien Seuran tavoitteena on korkealuokkaisen keittotaidon ylläpito ja kehittäminen, ruokakulttuurimme nostaminen ansaitsemaansa arvoon ja sen kansainvälisen tunnettuuden lisääminen. Vuoden Ravintolan valinta toteuttaa osaltaan seuran tavoitteiden toteutumista. 

Seuran jäsenet saavat kertoa mielipiteen varteen otettavasta ravintolasta, joka ansaitsee arvostetun tunnustuksen vuonna 2018. Vuoden Ravintola tunnetaan herkullisesta ruoasta ja korkealuokkaisesta keittotaidosta. Vuoden Ravintola erottuu edukseen myös ateriaan sopivilla juomilla, salityöskentelyllä ja ravintolan ilmapiirillä. Eikä potentiaalisia ehdokkaita punnitessa sovi unohtaa ravintolan panosta suomalaisen ruokakulttuurin kehittämisessä. 

Oman mielipiteen saa kuuluviin 10.10.2017 asti jäsensivun kautta kirjautumalla sisään sivustolle.




Mariaana Nelimarkan juhlapuhe seuran vuosikokouksessa

Bryggeri Helsinki 28.3.2017 

Juomakulttuuri ja Suomi 100

On ilo olla tänään Bryggerissä, joka ylläpitää perinteikästä helsinkiläistä panimokulttuuria.

Suomen satavuotissyntymäpäivän kunniaksi poimin teille palasia suomalaisesta juomakulttuurista.

Panimokulttuuri kukoisti Suomessa 1800-luvulla. Helsingissä oli 1890-luvulla kahdeksan pienpanimoa - yhtä monta kuin nyt! Meni siis yli 125 vuotta ennen kuin saavutettiin samanlainen panimotoiminnan kukoistus.

Kehitys esimerkiksi Helsingissä oli surullista: itsenäistymisen jälkeen ei syntynyt uusia panimoita, vaan olemassa olevat kaatuivat tai joutuivat isompansa hoiviin. Sinebrychoffista kasvoi mahtava, mutta samalla katosi käsityötaito.

 Kieltolaista tiukasti säänneltyyn panimotoimintaan

Kun vastoin tarkoitustaan toimineesta kieltolaista päästiin eroon vuonna 1932, jäi valta panimotoiminnasta Alkolle.

Vuodesta 1932 lähtien Alko määritteli raaka-aineet, valmistusmenetelmät, kustannukset, investoinnit, markkinoinnin, myynnin ja loppuhinnan - siinä raossa kehityksen suuntaa olisi ollut vaikea muuttaa, arvioi Sinebrychoffilla ja Carlsbergilla elämäntyönsä tehnyt Esko Pajunen.

 Onko mahdollista, että verotuskäytäntö vaikutti suomalaiseen olutmakuun?

Alkoholipitoisuuteen perustuva verokäytäntö tuli pohjoismaisista naapureista, tuskin se vaikutti makuun. Panimoille maksettiin oluesta korvaus keskihinnan mukaan, ei siis kannattanut käyttää enempää rahaa oluentekoon kuin kahdesti vuodessa tarkistettu keskihinta salli, Pajunen täsmensi.

Alko rajoitti tiukasti sitä, mitä panimot voivat ylipäätään valmistaa. Jos halusi tuoda uuden oluen valikoimiin, oli lopetettava joku vanha merkki. Ja jos merkkejä oli kerrallaan noin kaksi per panimo, ei vaihtuvuudella juhlittu.

Yksi olutmarkkinan erikoisuus oli se, että ykkösolueen käytetty mainosraha oli suurempi kuin koko ykkösolutkategorian liikevaihto.

Olli Hakkarainen kertoi Bryggerissä hauskan muiston 1980-luvun alusta.

"Olin 80-luvulla Olvin toimitusjohtaja, ja kun ministeri Marjatta Väänänen kutsui meidät toimitusjohtajat puhutteluun, pidin panimoiden puheen. Kysyin, voisimmeko saada raittiusmäärärahoja, koska teemme työtä mietojen vaihtoehtojen eteen. Mainostamme ykkösolutta enemmän kuin sitä myydään ja luomme ykköseen ja kolmoseen samanlaisen maun; myös etiketti samanlainen kuin kolmosessa, että jokainen voisi nauttia kumpaa haluaa. Ministeri ajoi meidät ulos vähin sanoin".

Hakkarainen kertoi, että hänelle selvisi vasta vuosia myöhemmin, mitä oikeastaan tapahtui: ministeri paljasti joutuneensa laittamaan vieraat ulos, jottei nauraisi heidän nähtensä ääneen.

 Pienpanimobuumi 1995 >

Lopulta koko oluenpano hävisi Helsingistä, kun Koff muutti Keravalle 1993. Etenkin Helsingin tuoksut kärsivät suuren tappion!

Vuosien saatossa helsinkiläiset olivat unohtaneet, että Koffilla koskaan oli kilpailijoita - osin siitä syystä, että valtion alkoholimonopolista huolehtineen Alkon tyyliin kuului piirijako: harvoja kotimaisia oluita sai markkinoida lähinnä niiden kotikulmilla.

Alkoholilain vapautuessa Suomen EU-jäsenyyden myötä Suomi koki vuoden 1995 paikkeilla pienpanimobuumin, joka synnytti nopeasti parikymmentä pienpanimoa.

Vanhin Helsingissä toimiva panimo nykyisin on Perhon panimo, joka aloitti vuonna 1995. Myös Suomenlinnan Panimo aloitti samana vuonna. Sinebrychoffin ikkunana Helsinkiin säilyi 90-luvun ajan Kappelin Panimo, joka lakkautettiin vuonna 2000.

Toinen pienpanimobuumin aalto alkoi vuoden 2010 paikkeilla. Sen jälkeen panimoiden määrä on tuplaantunut.

 Uutta kuohua 2010-luvulla

Nyt eletään kaikin tavoin parempia aikoja. Koko maassa on noin 80 toimiluvan saanutta pienpanimoa.

Nyt Helsingissä toimii kahdeksan panimoa, yhtä monta kuin reilu sata vuotta sitten. Lisäksi meillä on paikallinen tislaamo.

Vuonna 2017 oluentekijöiden aktiivisuus kukoistaa. Perhon ja Suomenlinnan panimoiden lisäksi Stadin Panimo on sinnitellyt hengissä, ja sille ovat tehneet 2010-luvulla seuraa Teerenpelin, Bryggeri Helsingin ja Il Birrificion panimoravintolat. Uusin panimoravintola on Korkeavuorenkadulla vastikään toimintansa aloittanut Ohrana Panimo&Krouvi. Kahdeksas helsinkiläispanimo on Vallilan Panimo.

Helsinkiläisen oluen päivää vietetään Bryggerin aloitteesta. Toista kertaa vietetyn helsinkiläisen oluen päiväksi valmistui ensi kertaa tänä vuonna nimikko-olut. Sen tekivät Mathias Hüffner Bryggeri Helsingistä ja Miika Korpela Teerenpelistä.

Hüffner kuvaili olutta sameaksi, sopivan matala-alkoholiseksi ja IBUiltaan hillityksi trendejä mukailevaksi olueksi. Leimaa-antavaa yhteistyönä syntyneelle oluelle on railakas kuivahumalointi muun muassa Sorachi Ace -humalalla.

 Kieltolaista 85 vuotta

Kieltolain kumoutumisesta tulee 5.4. kuluneeksi 85 vuotta. Tuo synkkä ajanjakso juomahistoriassamme herättää jälkikäteen hilpeitäkin ajatuksia - kansa joi kaksin käsin, enemmän kuin ennen kieltolakia. Kekseliäisyys oli voimissaan, ja hienoimmissa ravintoloissa asioinut yläluokka näytti mallia lain kierrossa.

5.4. on myös Alkon syntymäpäivä. Kieltolain hengessä Alko juhlii tänä vuonna syntymäpäiviään tuomalla myyntiin ensimmäiset oman brändinsä tuotteet: alkoholittomat cocktailit eli mocktailit. Raikkaita ja joka tilanteeseen sopivia, kyllä - mutta tähänkö on tultu, että alkoholimonopolimme opastaa meitä mehujen pariin?

Suomi 100 -vuoden kunniaksi Alkon hyllyt notkuvat toki huolella valikoituja juhlajuomia. Niiden valinnasta nousi poru, kun kaikki valinnat eivät osuneet suomalaisiin tuotteisiin. Toki kotimaiset marjaliköörit ja -tisleet olisi voinut paremmin muistaa haussa, mihin seurammekin otti kantaa julkisuudessa.

Viinien osalta kotimainen tarjonta on ilmastosyistä niukkaa - olematonta - mutta sitäkin suurempi juhlavuosi tämä on Chateau Carsinille, suomalaiselle viinitilalle Bordeaux'ssa, totesi Juha Berglund viime viikolla Suomessa käydessään. Carsinin juhlaviinejä on myös 60-vuotista taivaltaan juhlivilla Silja Linen laivoilla.

Kukoistava juomakulttuuri: Päivän sana on craft

Craft-alkoholit ovat todellinen hitti. Finpron elintarvikeviennistä vastaava johtaja Esa Wrang ylistää joka käänteessä alkoholin vientimahdollisuuksia.

Puhdas vesi on ensiarvoisen tärkeää alkoholijuomissa. Mutta suomalaisissa craft-alkoholeissa on muutakin.

Alkoholi viedään valmiina brändättynä kuluttajatuotteena. Tuotteet ovat tyylikkäitä, mietittyjä ja viimeisteltyjä. Juuri alkoholissa vaikuttaa maailman puhtain vesi, sille rakentuvat kaikki alkoholijuomat. Uskon erityisesti craft-alkoholien ja marjojen yhdistelmän vientivoimaan. Nuoret kaverit painavat maailmalla - sillä tavalla tulee tuloksia!

Suomalainen craft on huomattu maailmalla. Näitä uutisia satelee kuukausittain. Kaikki tietävät, että Napue voitti parhaan gt:n palkinnon yhdessä kisassa. Kuun alussa Vaapukka-vadelmaviini palkittiin Pariisissa. Tällä viikolla fiskarsilainen Ägräs kertoi gininsä saamasta pronssimitalista.

Myös oman lahjansa satavuotiaalle Suomelle vastikään julkistaneen Lidlin toimitusjohtaja Lauri Sipponen nosti esiin juomat. Lidlin lahja on Viedään Suomi-ruoka maailmalle -kilpailu, johon kaikki elintarvikeyritykset voivat osallistua.

Keskeistä on nautinnon ja ilon tavoitteleminen, syöminen ei ole pelkkää nälän ja janon sammuttamista. Nautinnosta syntyy pohja varsinaiselle ruokakulttuurille.

Sipponen haluaa merkitä ruokapöydän nautinnon lähteeksi. Sosiaaliseen nautiskeluun ja kokkaamisen iloon liittyvät myös juomat.

Hän harmittelee, että meillä viinit on eroteltu kauas ruoasta, myyntipaikan erottelu on fyysistä. Tämä on osaltaan estänyt iloon ja nautintoon keskittyvän ruokailun kehittymistä - hyvät ruokajuomat kuuluvat ruokakulttuuriin.

"Perjantaikossun ja piimän väliin mahtuu pajon hienoja juomia, jotka saatava mukaan keskusteluun, kauppaan ja ja kuluttajien pöytiin."

En olisi uskonut siteeraavani Lidlin toimitusjohtajaa puheeni lopussa. Mutta fiksumpiaan kannattaa kuunnella ja oppia heiltä. Kunpa päättäjätkin lotkauttaisivat korvaansa järjen äänen kuullessaan - toivon että meitä odottavat yhä kuohuvammat ja valoisammat juomakulttuurin ajat!

Mariaana Nelimarkka

 

 

 

Tuontiliköörilläkö juhlamieli 100-vuotiaalle Suomelle?

Suomen Gastronomien Seura ilmaisee pettymyksensä Alkon päätökseen valita Vana Tallinn -likööri juhlistamaan Suomen sadan vuoden historiaa. Alkon päätös on valitettava, sillä seura uskoo, että Alko olisi halutessaan voinut valita ulkomaisen tuotteen asemasta myös laadukkaan kotimaisen tuotteen.

Päätös ilmentää Alkon ristiriitaista roolia Euroopan unionin sallimana vähittäismyyntimonopolina, jonka erityisaseman ehtona on, ettei Alko suosi kotimaisia tuotteita. Alko verhoutuu tähän selitykseen puolustaessaan päätöstään valita kotimaisen liköörin sijasta virolainen tuote juhlistamaan satavuotiasta Suomea.

Gastronomien seura ymmärtää Alkon vaikean aseman sisämarkkinoiden poikkeustoimijana. Seura kuitenkin huomauttaa, että niin halutessaan Alko kykenee hakemaan valikoimiinsa tarkasti määriteltyjä tuotteita, joiden valmistusmaa on käytännössä rajattu tenderin ehdoissa yksittäiseksi maaksi.

Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi konjakit ja samppanjat, joiden valmistusmaa on Euroopan unionin lainsäädännössä Ranska. Alko voi siis halutessaan laatia maakohtaisia hakuja, mutta toimii kotimaisen tuotannon kohdalla herkkähipiäisesti.

Mikäli nyt hämmästystä herättänyt tuotehaku olisi laadittu toisin, olisi kotimaisen liköörin valintaa Suomen juhlavuoden viralliseksi tuotteeksi voitu edesauttaa. Seura kokee, että suomalaiset kuluttajat ja liköörivalmistajat kärsivät Alkon pyrkimyksestä varmistella EU:ssa asemaansa vähittäismyyntimonopolina kansallisen juhlavuoden kustannuksella.

Heikon taloussuhdanteen ikeessä kamppaileva ja korkeasta laadustaan kansainvälisestikin tunnustettu suomalainen liköörituotanto olisi saanut valinnasta kaipaamaansa tukea ja kotimaista arvostusta. Nyt Suomen juhlavuoden liköörivalmistuksesta koituvat voitot päätyvät rakkaaseen naapurimaahamme yhdessä runsaan matkustajatuonnin kerryttämien alkoholiverojen kanssa.

Suomen Gastronomien Seura ry,
Puheenjohtaja Kim Palhus sekä seuran johtokunta