Seuramme teema vuodelle 2021 on Syö hyvin Suomessa. Sen puitteissa julkaisimme kaikille avoimen karttapalvelun, johon olemme keränneet ravintolasuosituksia eri puolilta Suomea. Suositusten keräämisessä hyödynsimme jäsenistömme kokemuksia ja tietämystä.

Suomen Gastronomien Seura on myöntänyt Vuoden ravintola -tunnustuksen ansioituneille ravintoloille vuodesta 1985 lähtien. Vuonna 2021 emme nimeä yksittäistä Vuoden ravintolaa, vaan haluamme karttapalvelun avulla tukea koko suomalaista ravintolatoimialaa koronakriisin pitkittämässä selviytymistaistelussa.

Syö hyvin Suomessa -karttapalvelusta voit etsiä ravintoloita niiden sijainnin perusteella. Kaikkiin kartalla oleviin ravintoloihin on liitetty niiden suosittelijan tai suosittelijoiden perustelut.

Päivitämme karttapalvelua uusilla suosituksilla pitkin vuotta. Teeman nimissä julkaisemme myös muita sisältöjä sekä tällä sivustolla että Facebookissa ja Instagramissa.