Puheenjohtajan joulutervehdys

16.12.2019 | Puheenjohtajalta

Kiireinen vuosi alkaa lähestymään kohti loppuvuoden juhlakautta. Otin kesätauon päätyttyä vastaan puheenjohtajan tehtävät Kimin päättäessä keskittyä täysipainoisesti kasvavien työtehtävien hoitamiseen. Hyvä toimintasuunnitelma, seuran rutiineiksi muodostuneet toimintatavat ja aktiivinen johtokunta varmistivat asioiden sujuvan etenemisen.

Kulunut vuosi noudatti tutuksi tullutta ohjelmarunkoa. Kuukausilounaat ja -illalliset, työpajat ja yhteinen matka Espanjaan jättivät mukavia muistoja gastronomeille.

Kokkikoulu Espa osoittautui vuoden mittaan toimivaksi ratkaisuksi työpajatoiminnassamme: opimme yhdessä lisää gastronomiasta ja pidimme hauskaa kokkikoulun hyvissä puitteissa ja palvelu pelasi. Kannustan kaikkia rohkeasti mukaan ensi vuoden mielenkiintoisiin työpajoihin. Ainutlaatuiset työpajat tarjoavat hyvän mahdollisuuden oppia lisää gastronomiasta yhdessä tekemällä mukavassa seurassa.

Suomalaiset ovat tutkitusti maailman onnellisempien kansakuntien joukossa. Maailmalla liikkuessa tämä onkin yleinen rupattelutuokion avaus. En tiedä, onko gastronomien onnellisuuden lähteitä tutkittu, mutta tunnetusti hyvistä raaka-aineista taidolla valmistettu ruoka saa gastronomin hymyilemään. Mielestäni Suomi tarjoaa hienot eväät gastronomian harrastukselle. Toivottavasti yhä useampi meistä suomalaisista olisi aidosti ylpeä hienoista kotimaisista raaka-aineesta, suomalaisesta ravintola-alan osaamisesta ja niistä yksinkertaisim-mistakin ruokakulttuurimme resepteistä, jotka hyvin valmistettuna tuovat iloa myös arkeen.

Helsingin ravintola-alaa tiiviisti seuraavallakin on vaikeuksia pysyä kartalla kaikista käänteistä. Tarjonta kasvaa ja monipuolistuu: uusia ravintoloita perustetaan tiheään tahtiin ja paikkansa vakiinnuttaneet ravintolat panostavat toiminnan jatkuvaan parantamiseen. Toki myös yllättä-viäkin sulkemispäätöksiä nähtiin. On kuitenkin selkeästi nähtävissä, että uuden vuosikymmenen alkaessa gastronomiset arvot, klassiset ruokalajit ja tutut maut ovat tekemässä vahvasti paluun. Monimutkaisesta käännytään kohti yksinkertaista. Suomalaisen ja kansainvälisen keittiön perusreseptit palaavat yhä useampaan ammattikeittiöön.

Yksinkertaisuus ei kuitenkaan tarkoita oikopolkua herkullisuuteen. Korkean keittotaidon merkitys korostuu – mitä yksinkertaisimpi resepti ja tutumpi ruokalaji, sitä enemmän tarvitaan huolellisuutta.

Gastronomian tulee elää ajassa. Klassikoitakin voi ja tulee kiillottaa. Laadukkaat ja eettisesti tuotetut raaka-aineet, kestävä kehitys ja ruoan terveydelliset ja ravitsemukselliset seikat ovat esimerkkejä, joihin yhä useampi kiinnittää huomiota nauttiessaan ruoasta.

Koen, että tässä ajassa seurallamme on mahdollisuus yhä näkyvämpään vaikuttamiseen suomalaisen ruokakulttuurin ja keittiön arvostuksen nostamisessa. Tavoitteemme ja vuosi-kymmenien aikana tehty työ antaa hyvän pohjan eteenpäin ponnistamiselle.

Haluan kiittää johtokuntaa kuluneesta syyskaudesta. Yhdessä ideoiminen ja määrätietoinen suunniteltujen toimenpiteiden toteuttaminen on ollut antoisaa. Erityiskiitos kuuluu kaikille tapahtumiin osallistuneille. Onnistunut tapahtuma ja tyytyväiset osallistujat ovat paras palkinto tapahtuman eteen tehdystä työstä. Tavataan runsain joukoin myös ensi vuonna – pyrimme tekemään toiminnastamme yhä elämyksellisempää!

Toivotan kaikille henkilö- ja kannustusjäsenille nautinnollista joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta!

Joni Kiiski
puheenjohtaja